keskiviikko 10. elokuuta 2016

Pixie Crew - mielenkiintoinen reppu-uutuus

Blogin lapset kasvavat ja tällä viikolla jo toinen testiryhmän junioreista aloittaa koulutiensä. Jännitystä on siis ilmassa! Se ehkä tärkein asia ennen kuin koulutaival alkaa, on uuden koulurepun hankinta. Valinnanvaraa on pilvin pimein eikä valintaa ainakaan helpota peruskivijalkakauppojen valikoiman lisäksi netin rajaton maailma. Reppupähkäilyä aikamme tehtyämme törmäsimme tutun kautta Amerikasta Suomeen rantautuneisiin Pixie Crew-tuotteisiin, joihin halusimme ehdottomasti tutustua tarkemmin.





Pixie Crew-reppujen perusajatus on, että lapsi voi tuunata tuotteet mieleisekseen. Jokaisen repun mukana tulee pussillinen pikseleitä, joita reppuun kiinnittämällä saa aikaiseksi vaikka ihan oman Minecraft tai Pipsa Possu –repun. Nettisivuilta löytyvä ohjelma muuttaa kuvan kuin kuvan pikselimuotoon ja tuunaaminen voi alkaa. Reppujen olkaimet on pehmustettu ja taskujakin löytyy kiitettävästi. Lapset ovat olleet innoissaan uusista repuista ja pohtivat kovasti, minkä kuvan haluavat niihin laittaa ensimmäiselle koulupäivälle. Mallistosta löytyy reppuja kolmessa eri koossa. Meidän päiväkotilaiset valitsivat pienimmän koon ja 1.-2.-luokkalaisten reput ovat keskikokoa. Näissä kuvissa vanhimmalla lapsella selässä oleva tummasävyinen reppu on isointa kokoa ja menisi hyvin yläkoululaiselle tai vaikka aikuisellekin käyttäjälle.






Reppujen lisäksi Pixie Crewn tuotevalikoimasta löytyy penaaleita, tietokonelaukkuja, kännykkäpusseja ja paljon muuta. Mikäli koululaisella on oma iPhone, myös sen kuorien tuunaaminen on pikseleillä mahdollista. Pixie Crewn värikkäitä tuotteita myydään tällä hetkellä merkin omassa nettikaupassa sekä Tampereen seudulla Kirja-Kärkkäisellä. Tuotteet vaikuttavat ensisilmäykseltä laadukkailta ja kestäviltä – palataan käytännön tilanteeseen sitten muutaman viikon päästä!

P.S. Facebook-sivuillamme voi nyt osallistua kilpailuun, jossa arvotaan vapaavalintainen Pixie Crew -reppu ja penaali. Käykäähän osallistumassa ja tykkäämässä samalla sekä blogin että Pixie Crew Nordicin Facebook-sivuista! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti