torstai 26. helmikuuta 2015

Yhä ylös yrittää

Blogin tapahtumakalenteri on päivityksen alla, joten tällä kertaa torstain postauksena on hieman toisenlainen vinkki. Seuraavassa onkin luvassa suurta hehkutusta :)
Esikoinen sai syksyllä syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Salmisaaressa sijaitsevaan Toyota Kiipeilyarenaan. Lahjakortilla lapsi pääsi kokeilemaan kiipeilyharrastusta yhdessä ystävän kanssa. Sopiva ajankohta lajin testaamiseen löytyi vasta helmikuun puolella, mutta eikös sitä niin sanota, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan? :)
Matkaan kohti Salmisaarta lähti talvisena lauantaipäivänä kaksi erittäin innokasta pikku poikaa ja kaksi hieman epäileväistä äitiä. Testiryhmän esikoiset eivät ole luonteeltaan niitä hurjapäisimpiä ja äitejä hieman askarrutti, kuinkahan pojat rohkenevat seinälle kiipeämään. Lahjakortti jätettiin kassalle, valjaat ja kengät puettiin päälle ja sitten vain portista sisään kiipeilyalueelle. Ihmisiä oli melko paljon ja seinille joutui välillä hieman jonottamaan. Aluksi henkilökunta tuli opastamaan valjaiden käytössä ja kertomaan seinien vaikeustasoista. Alkuun poikia piti hieman rohkaista seinälle ja jopa pitää vähän kiinni. Äkkiä se kärpänen kuitenkin puraisi.
Yllättävää paikassa oli se, että samoja seiniä kiipeilivät niin kokeneet ja vahvat miehet kuin pienet, juuri aloittelevat pojatkin. Äidit ajattelivat etukäteen, että  testaillaan seiniä hetki ja mennään sitten kahvittelemaan. Äkkiä kuitenkin selvisi, että pojat olivatkin asiasta ihan eri mieltä. Mitä korkeammalle seinää pääsi kiipeämään, sitä suuremmaksi kiipeilyinnostus kasvoi. Eskari ja viskari kiipesivät seiniä ylös ja liukuivat vaijerin varassa alas täysin pelotta. Ja äkkiä kävi myös selväksi, että äitien tukikäsiä ei tarvita enää muussa kuin valjaiden kiinnittämisessä.
Salmisaaren liikuntakeskuksesta löytyy useita erilaisia testattavia lajeja ja nyt kokemuksen perusteella voi ainakin seinäkiipeilyä suositella ehdottomasti! Aloittelijoiden kiipeilymaksu lapsille oli 14 euroa ja aikuisille 20 euroa. Hinnat sisältävät kiipeilyn ja alkuopastuksen lisäksi valjaat ja kengät. Alle 14-vuotiailla pitää olla vanhempi mukana, mutta tällöin vanhemman ei tarvitse maksaa (ellei siis itsekin aio kiivetä). Itsevarmistavat valjaat eivät sovellu alle 4-vuotiaille lapsille.
Meidän esikoisia kiipeilykärpänen puraisi sen verran kovaa, että Salmisaareen päädytään luultavasti vielä monta kertaa. Tulipa paikasta hankittua samalla myös lahjakortit synttäreitä viettäville eskarikavereillekin, vink vink ;)

maanantai 23. helmikuuta 2015

Elokuvissa: Risto Räppääjä ja Sevillan Saituri

Me, kuten niin moni muukin perhe, kävimme hiihtolomaviikolla elokuvissa. Perheessämme järjestettiin suljettu lippuäänestys elokuvan valinnasta ja eniten ääniä sai Risto Räppääjä ja Sevillan Saituri. Finnkinon nettisivutkuvailevat elokuvaa seuraavasti:
Risto Räppääjää odottaa ällistyttävä yllätys! Hän saa kuulla olevansa kaukaisen sukulaisensa tuleva perijä. Sevillassa asuva saita mies on kerännyt valtavan omaisuuden mahtavine linnoineen ja pian tuo kaikki olisi Riston. Niinpä rasavillistä Ristosta pitää koulia hienotapainen nuori herra, jonka käytös kelpaisi vaikka hoviin, mutta se ei olekaan ihan helppoa. Nelli alkaa kuitenkin epäillä, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää ja päättää toimia. Tuo suuri salaperäinen talo, johon Risto menee sukulaistaan tapaamaan, onkin täynnä hiuksia nostattavia salaisuuksia, omituisine palvelijoineen. Riemukas seikkailu tempaa jännittäviin kiemuroihinsa myös Rauha-tädin, Elvin ja Lennartin.
Risto Räppääjä-elokuvat ovat meidän perheessä kovin tuttuja jo ennestään ja oli itsestään selvää, että menemme jossain vaiheessa katsomaan myös tämän uusimman tuotoksen. Risto Räppääjä-elokuvat saavat katsojan lähes poikkeuksetta hyvällä mielelle. Iloiset lavasteet, värikäs puvustus ja letkeät rallatukset saavat paatuneimmankin elokuvan katsojan suun virneeseen. Tämä uusin elokuva ei ollut tunnelmaltaan ihan niin leppoisa ja värikäs kuin aiemmat, mutta meidän perheelle kuitenkin mieluinen. Nuorin katsoja (3v) hakeutui jännityksen tiivistyessä välillä äidin syliin turvaan, mutta muuten elokuvakokemus sujui hyvin. Hieman näissä uudemmissa Räppääjissä jää sitä aitoa Elviä, Ulla Tapanista kaipaamaan, mutta muuten näyttelijävalinnat ovat onnistuneet. Onpa kiva, kun lapset ovat jo sen verran isoja, että elokuvat viihdyttävät muutenkin kuin herkkujen ajan :)

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kevään sisustushitti: välikausihaalari!

Lasten ulkovaatepukeutuminen on lähes jokaisen pienten lasten äidin (ehkä muutaman isänkin) kestopuheenaihe. Keskustelu kevään uusista mallistoista, hiteistä ja hudeista, teknisistä ominaisuuksista, ompelujäljen laadusta ja siitä, kuinka polvet ja saumojen teippaukset kestävät lisääntyy leikkipuistoissa, Facebookin äitiryhmissä ja keskustelupalstoilla sitä mukaa, kun päivä pitenee ja kevätauringon ensisäteet alkavat pilkahdella pilvien lomasta. Jo jonkin aikaa lasten ulkovaatemarkkinoita ovat hallinneet muutamat suuret merkit, pohjoismaista designia ja joukossa ne pari suomalaista pitkän linjan toimijaa. Ja kuulkaas, täytyy myöntää, että ainakin me olemme aika innoissamme, kun tähän joukkoon saadaan virkistävä tuulahdus, jotain ihan uutta, kotimaista designia, pientuotantoa ja aidosti yhden äidin kynästä alkunsa saanut mallisto.
Yllä olevat kuvat: Tatu Hiltunen.
Kuinka moni on joskus miettinyt, että ne eteisessä roikkuvat lasten haalarit voisivatkin olla osa sisustusta? Sisustusblogeissa ja -lehdissä suurta suosiota ovat niittäneet erilaiset versiot dots-naulakoista ja nyt niille nuppinaulakoille on myös täytettä. Kahden pienen tytön äiti nimittäin kyllästyi puolitoista vuotta sitten riemunkirjaviin ulkohaalareihin ja päätti suunnitella sisustukseen sopivat haalarit itse. Syntyi yritys nimeltäMioMao Clothing. Ompelijan kolutus suunnittelijalla oli taskussa jo ennestään ja sitten ei muuta kuin toimeen. Kovan työn lopputuloksena on veistoksellisen kaunis, mutta myös käytännöllinen kahden haalarin mallisto.
Me olimme onnekkaita ja pääsimme hypistelemään haalareita ensimmäisten joukossa. Ja oi kyllä, haalarit sopisivat niin hienosti myös meidän eteiseen! Haalari on valmistettu polyesteristä Öko-Tex -standardin mukaisesti ja kankaan alla on vedenpitävä kalvo. Vesipilariarvo haalareissa on 5 000 mm, hengittävyys 5 000 g/m2/24h ja kulutuksen kesto 30 000. Väreinä tässä ensimmäisessä mallistossa ovat niin tytöille kuin pojillekin sopivat graafiset keltainen ja musta. Haalarin hauska yksityiskohta on hupun käsinsolmittu tupsu. MioMao-haalareita on saatavilla koosta 86 cm kokoon 128 cm. Haalareiden lisäksi mallistoon kuuluvat kokonaisuuteen mätsäävät rukkaset.
MioMao-haalareita voi ostaa netistä merkin omasta verkkokaupasta ja todennäköisesti pian myös kivijalkaliikkeistä jälleenmyyjiltä. Merkillä on myös Facebook-sivut, joilta saa ajantasaisinta tietoa MioMao-uutuuksista ja tarjouksista.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Helppo lounas Hakaniemessä

Jokin aika sitten kerroimme blogissa vierailusta hakaniemeläisellä lastentarvikemyymälä/-kirppis Ipanaisella. Tarmokkaan shoppailun ja leikkipaikalla leikkimisen jälkeen alkoivat testiryhmäläisten vatsat murista lounasajan merkkinä. Leikki-ikäinen, uhma- tahtoikäinen taapero ja yksi äiti - mihin siis suunta? Lähinurkilla olisi ollut muun muassa Hese ja uusiin tiloihin muuttanut Silvoplee, mutta muistin, että Ympyrätalon Rosso on meiltä jäänyt blogin puitteissa testaamatta ja hyvällä onnella paikasta löytyisi leikkinurkkakin leikin makuun päässeelle kaksikolleni.
Meidät ohjattiinkin sisäänkäynnin jälkeen kohti ravintolan takaosaa, josta se kaivattu leikkipaikka kaupparekvisiittoineen ja peliruutuineen löytyi. Ennen kuin piirustuspelin äärestä alkoi kuulua kotoisaa nahistelua siitä, kumman vuoro on valita värit ja painaa ruutua, malttoivat lapset esittää toiveet lounasruoan suhteen. Yksimielisesti molemmat naperot valitsivat pizzaa. Tonnikalaa ja mozzarellaa, kiitos! Lapset jakoivat lasten listalta pitsan ja minäkin päädyin samalle linjalle, tosin a la carte -listalta. Juomiksi maitoa ja vettä. Lasten aterimet, mukit, pillit, mikro ja syöttötuolit oli sijoitettu kätevästi samaan kohtaan ja niitä pystyi tarvittaessa itsekin hakemaan ja käyttämään. 
Lounasaikaan aterian sai aloittaa salaattipöydästä ja leipääkin olisi ollut tarjolla. Seurueemme tyytyi kuitenkin täyttämään vatsat pizzalla. Leikkipaikan läheisyydessä oli muitakin lapsiperheitä, joten lounas sujui leppoisissa merkeissä. Syödessä oli kiva ihastella ikkunasta avautuvaa maisemaa kohti Tokoinrantaa ja sen leikkipuistoa. Kuopus ilmoittikin haluavansa heti ruoan jälkeen puistoon leikkimään ja puiston vaihtuminen Stockmannin vaateosastolle äidin asioiden perässä vaati pientä keskustelua :).
Lopuksi testattiin vielä wc-tilat. Invavessan ovessa oli myös lastenhoitohuoneen merkki, mutta ovi oli lukossa, enkä saanut ketään henkilökunnasta avaamaan sitä siihen hätään, joten tyydyimme tavalliseen naistenvessaan.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Hävittäjiä ja helikoptereita

Sunnuntaista on muodostunut meidän perheessä retkipäivä. Jos ei ole tiedossa kyläilyjä tai muuta menoa, lähdetään usein koko perhe jonnekin kivaan paikkaan. Pyrimme siihen, että retkikohde olisi sellainen, että se tarjoaa jotain kiinnostavaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Ihan puhtaasti lasten hoplopit yms. olemmekin jättäneet toisille päiville.
Näin talvella (tai ”talvella”, täällä etelässä kun ei perinteisistä talven riemuista läheskään aina pääse nauttimaan) retkikohteen valinta on ollut vähän haastavaa ja sisäkohteet ovat olleet listalla kärkipäässä. Muutama viikko sitten pakkasimme lapset autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lentoaseman liepeillä, osoitteessa Tietotie 4 sijaitsee Suomen Ilmailumuseo, joka oli tällä kertaa sunnuntairetkemme kohteena. Ilmailumuseo on avoinna maanantaista tiistaihin ja torstaista sunnuntaihin klo 10-17. Keskiviikkoisin on pidennetty aukioloaika klo 20 saakka. Museon pääsyliput maksoivat aikuisilta 10 euroa, lastenlipun hinta näyttää nettisivuilla olevan 7 euroa, mutta meidän alle kouluikäiset nappulat pääsivät kyllä ilmaiseksi sisään.
Ilmailumuseoon kannattaa ainakin näin viileämmillä keleillä pukeutua lämpimästi, näyttelytiloista kaksi isointa hallia eivät nimittäin ole lämmitettyjä. Museo on täynnä ilmailuun liittyvää esineistöä, kaikkein suurimman huomion vievät toki oikeat lentokoneet, helikopterit ja muut ilmailuun liittyvät kulkupelit. Näytillä oli mm. kuumailmapallon koreja. Kaksi kohdetta oli testiryhmämme mielestä ylitse muiden: ykkösenä vanha Finnairin matkustajakone, johon pääsi tutustumaan sisätiloja myöten. Lentokoneen puikkoihin ei koneessa päässyt, sillä ohjaamo oli lasin takana, mutta matkustamotila oli vapaasti tutkittavissa. Ja se toinen jännä paikka oli simulaattori. Tämä oli jopa niin jännittävä, että viisivuotias uskaltautui koneen puikkoihin vasta, kun oli nähnyt, miten äidille ja isälle käy.
Kaikkia pieniä, hauskoja yksityiskohtia museossa oli, esimerkkinä vaikkapa portaat, jotka olivat monessa kohtaa samanlaisia kuin lentokoneeseen kulkemisessa käytettävät rappuset tai näyttelyhallin reunoja kiertävät lentokoneen penkit turvavöineen kaikkineen. Vähän enemmän toiminnallisuutta jäin Ilmailumuseolta kaipaamaan, tai vaikkapa lämmitetyissä tiloissa olevaa pientä lapsille suunnattua infonurkkausta. Teemasta kun voisi ammentaa lasten leikkeihin lähes loputtomasti ideoita. 
Tässäkin museossa lapset viihtyivät pitkään museokaupassa. Valikoimissa oli jos jonkinlaista lentokoneen pienoismallia paperisena, puisena, muovisena, metallisena, kankaisena…Diplomaatin taidot pääsevät usein koetukselle, kun näistä aarreaitoista yrittää selvitä ulos ostamatta mitään. Päätimme vierailun museon uudistuneessa Gate 1 -kahvilassa pullalla ja mehulla.
Lasten matkassa on vieraillut Ilmailumuseossa aikaisemminkin. Postauksen edellisestä visiitistä pääset lukemaan täältä.  

maanantai 2. helmikuuta 2015

Kierros alusta - Tropicariossa

Helsingin Vallilassa sijaitseva Tropicario oli ensimmäisiä kohteita, joissa blogin puitteissa vierailimme. Tästä on nyt aikaa noin kaksi vuotta ja jotain on tässä ajassa ehkä muuttunut. Lapset ovat ainakin kasvaneet ja kännykkäkamerasta on siirrytty vähän edistyneempään versioon. Täältä löytyy vertailun vuoksi vanha postaus Tropicariosta :).
Tänä jouluna pyhät sattuivat sopivasti keskelle viikkoa ja meidänkin perheessä lomailtiin pitkän kaavan mukaan. Ihanat ulkoilukelit lumen ja pakkasten kera suosivat alkuun ja pulkkailemassa ja hiihtelemässä tuli käytyä useampana päivänä. Siinä vaiheessa, kun lumisade vaihtui vedeksi ja pulkkamäestä oli vain rippeet jäljellä, oli aika miettiä jotain muuta tekemistä. Miesvoittoinen perheeni (tai ainakin sen kaksi nuorinta jäsentä) hihkui innosta, kun puheissa vilahti käärme- ja liskotalo Tropicario. Päätimme siis retkeillä koko porukan voimin Vallilaan.
Tropicario on hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä. Me tulimme tällä kertaa paikalle omalla autolla ja lähistöltä kadun varresta löytyi käynnin ajaksi maksuton parkkipaikka. Rattaita ei enää 2,5-vuotiaalle tarvinnut ottaa mukaan. Viime kerrasta muistinkin, että Tropicario sijaitsee kerrostalon kellarikerroksessa, melko jyrkkien portaiden päässä. Hissikin talossa on, mutta sen käyttöön tarvittiin ainakin viimeksi henkilökunnan apua. Pääsyliput Tropicarioon maksoivat aikuisilta 13 euroa ja 4-14 -vuotiailta lapsilta 8 euroa. Kaksivuotias kuopus pääsi vielä ilmaiseksi sisään. Sanoisin, että melko hintavaa verrattuna esim. Korkeasaareen, jonka eläinvalikoima on moninkertainen ja lippujen hinnat kuitenkin alhaisemmat.
Tropicarion leveillä käytävillä on - niitä portaita lukuun ottamatta - helppo kulkea pientenkin lasten kanssa. Meidän juniorit eivät muistaneet viimekertaisesta visiitistä mitään ja perheen isälle käynti paikassa oli ensimmäinen. Käärmeet ja liskot, kilpikonnat ja kalat sekä hauska hopeasarvinokkalintu, Harri, tekivät vaikutuksen yleisöön. Viisivuotias esikoinen on tutkinut ahkerasti eläinkirjoja ja tunnisti jo hyvin eri käärmelajeja. Mikään suuren suuri paikka Tropicario ei ole, joten sen saa aika nopeasti kierrettyä läpi, ja sitten riippuu tietysti omasta innokkuudesta, kuinka kauan terraarioiden äärellä haluaa viivähtää.
Meillä ei tosiaan ollut rattaita mukana, mutta tarvittaessa sellaiset olisi saanut lainaksi lipunmyynnin luota. Lipputiskin vieressä oli myös etenkin esikoisen mielestä kovin houkutteleva valikoima trooppisen eläintalon asukkaita lelumuodossa. Kuopusta kiinnostivat pakastealtaan jäätelöt :). Viime kerralla vähän moitimme Tropicarion henkilökunnan asiakaspalveluhenkisyyttä, mutta tällä vierailulla palvelu oli oikein ystävällistä. Tropicario on kyllä ihan varteenotettava retkikohde näin kurjemmilla keleillä. Kannattaa siis muistaa tämäkin paikka niiden "mulla-ei-oo-mitään-tekemistä" -päivien varalta.