perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosi vaihdettu

Joulut vietetty ja vuodet vaihdettu, paluu arkeen koittaa. Blogista on otettu oikein kunnolla lomaa ja se on tehnyt välillä ihan hyvää. Tuleva vuosi tuo tullessaan blogin puolelle ainakin muutaman ulkomaanmatkan, messuilua ja seikkailuja pääkaupunkiseudulla. Siviilityöt vaativat aikaa vuonna 2015 entistä enemmän, mutta blogiakin pidetään hengissä parhaamme mukaan.
Uutta vuotta otimme vastaan lasten tahdissa herkkuja nautiskellen ja raketteja räjäytellen. Tarjolla oli muun muassa pitaleipiä erilaisilla täytteillä, lohkoperunoita, paukkusokerilla koristeltuja muffinsseja ja joulusta jääneitä makeisia. Lapset skoolasivat blogin kautta saaduilla Rauchin Yippy -mehuilla ja mieleinen makukin (vaihtoehtoina omena, monivitamiini, metsämarja ja kirsikka) löytyi jokaiselle. Ilta kului leppoisissa tunnelmissa, turhaa nipottamista välttäen. Lapset kävivät unille omaan tahtiin ja isoimmat jaksoivat valvoa jopa puolen yön yli.
Rentoilusta ja blogivapaasta huolimatta saimme joululoman aikana vihdoin aikaiseksi laajentaa blogin myös Instagramin puolelle. Blogi löytyy täältä valokuvien ihmemaasta nimimerkillä @lastenmatkassa, toivottavasti tykkäätte. Instagramista löytyy sneakpeak-kuvia tulevista postausaiheista sekä muista eteen tulevista lapsiaiheisista jutuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti