lauantai 10. tammikuuta 2015

Välipäivä-ähkyt

Jouluruokien jälkeenkin nälkä pääsee yllättämään ja eräiden ostosten lomassa me päätimme taltuttaa sen Viikin Chico'sissa. Ketjun eri ravintoloissa olemme vierailleet useita kertoja aiemminkin, mutta emme vähään aikaan.
Jokaiselle testiryhmän jäsenelle oli selvää, että jouluruokien jälkeen teki kovasti hampurilaista mieli. Siispä sellaiset tilaukseen ja herkullista ateriaa odottamaan. Henkilökunta oli pyhien jälkeen iloista ja oikein palvelualtista. Ruoka sen sijaan ei tällä kertaa oikein säväyttänyt. Aikuisten hampurilaiset olivat melko pienen kokoiset ja pihvit jotenkin kumimaisia. Lapsille omat purilaiset maistuivat lanttulaatikon jälkeen paremmin kuin hyvin. Perheen pää joutui lähtemään ravintolasta vatsa puolillaan, sillä pekoni-juustohampurilaisen koko ei riittänyt sitä täyttämään. 
 
Ehdotonta eliittiä ravintolassa oli sen uumenista löytyvä leikkipaikka. Kaksi toimivaa (!) näyttöruutua vierekkäin, leluja ja piirustuspöytä takasivat sen, että vanhemmatkin saivat rauhallisen ruokailuelämyksen. Tällä kertaa ei tarvinnut riidellä siitä, kumman takapuoli ehti näyttöruudun penkille ensimmäisenä, vaan molemmat lapset saivat puuhastella laitteiden parissa omiaan. Jonoakaan ei kertynyt, sillä muita lapsiperheitä ei paikassa samaan aikaan näkynyt.
Helppo ravintolakäynti, ei siitä ruuasta nyt niin... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti