perjantai 16. tammikuuta 2015

Muksut Matka 2015 -messuilla

Lähdimme heti aamutuimaan Messukeskukseen tutustumaan tämänvuotisten Matkamessujen tarjontaan lapsiperheille. Messut aukesivat suurelle yleisölle vasta puolilta päivin, joten aamupäivällä sai tutkia messuständejä melko rauhassa.
Heti messuhalliin astuessamme lasten katse kiinnittyi Viking Linen osastolle ja siellä olevaan pallomereen. Pallomeri imaisikin testiryhmän saman tien hyväksi toviksi. Toista isoa laivayhtiötä TallinkSiljaa ei tänä vuonna messuilla näkynyt lainkaan. 
Messuilla oli esillä paljon erilaisia kotimaan kohteita ja kohteiden asiantuntijat kertoilivat mielellään paikkojen lapsiystävällisestä tarjonnasta. Erityisesti mieleen jäi myöhemmin keväällä Porvooseen avattava pienoismallimaailma. Messuilla esillä oli pienoisrautatie, jonka ääressä junioriväki kyllä viihtyi. Noark World -pienoismallimaailma täytyy ehdottomasti käydä kokemassa, kunhan avajaiset koittavat.
Toinen mieleen jäänyt kotimaan kohde oli Kokkola ja sen liepeillä sijaitseva Tankarin majakkasaari. Saari voisi olla mielenkiintoinen jatkumo Bengtskärin retkelle, jonka toteutimme pari kesää sitten. Kokkolan Café Kokkolasta sai myös piparkakkuja ja aikuisille kahvia. 
Muuten messujen tarjonta ei tänä vuonna ollut ihan niin "lapsiystävällinen" kuin viime vuonna. Muutamia onnenpyöriä pyöritettin, mutta muuten erilaisia "puuhapaikkoja" messuosastoilla oli melko vähän.
Tässä kuitenkin testiryhmän lasten tärpit muille juniorimatkaajille:
1. Viking Line: Pallomeri. Need to say more?
2. Bussiyhtiöiden esittelyautot. Etenkin OnniBussin kaksikerroksinen linja-auto sai runsaasti ihailua osakseen. Autofaneille lisää tutkittavaa löytyy Caravan-messujen puolelta. 
3. Fazerin "tax-free" -myymälä. Koko testiryhmän suosikkeja :). Kannattaa käydä hakemassa tarjoushintaan esimerkiksi Fasun uutta popcorn-suklaata.
4. Ruotsin osasto: Peppi, Bamseland-mainokset, jääkiekkopeli ja suklaakolikot.
5. Pienoismallit. Noark World jo mainittiinkin, mutta lisää ihmeteltävää löytyy mm. Ahvenanmaalle ensi kesänä avattavan perhepuisto Smart Parkin sekä laivayhtiöiden ja Finnairin osastoilta. Finskillä bonuksena oli ihan oikea, mukava lentokapteeni, joka jutteli lasten kanssa tulevista matkoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti