perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kesä kassissa!


Vihdoin ja viimein se on täällä...nimittäin K-E-S-Ä! Kesään kuuluvat päivät rannalla, kiipeilytuokiot kallioilla, hiekkakakkuleikit suojaisissa poukamissa, kiireettömät tunnit leikkipuistossa ja piknikit puistonurmikolla. Meillä on ollut parina viime kesänä tapana pitää eteisessä valmiiksi pakattuna kesäkassia. Kesäkassi napataan mukaan yleensä aina, kun lähdetään ulkoilemaan kotipihaa kauemmaksi. Se sisältää tarpeelliset jutut ex tempore retkelle ja hoitolaukkuun yhdistettynä kesäkassin avulla pärjää helposti vaikka koko päivän kestävällä reissulla.
Tämän suven kesäkassi ei ole vielä ihan valmis mutta samalla, kun haaveillaan auringosta ja lämpenevistä uimavesistä, on hyvä miettiä, mitä kaikkea kassiin pakataan tänä vuonna.

Kuvat: 1. Polarn O. Pyret, 2. Pura Stainless, 3. Monsoon, 4. Accessorize, 5. Factory Direct Craft, 6. Wean Green, 7. ACO, 8. Jysk.
1. Itse kassi on tärkeä juttu. Kesäkassin pitää olla kestävä, tilava, helposti puhdistettava ja sellainen, että sen saa sekä heitettyä olalle että tarvittaessa roikkumaan rattaiden työntöaisaan. Aikaisempina kesinä käytössä on ollut mm. Elodien mainio Stroller shopper sekä PO.Pin monikäyttöinen piknikviltiksi, peitoksi tai hätätilanteessa vaikkapa pyyhkeeksi muuntautuva raitakassi.
2. Juomapullo. Jano yllättää helposti touhutessa, joten kesäkassissa kulkee aina mukana vesipullo, joka on helppo täyttää reissussa.
3. Pyyhe. Pieni pyyhe tai vaikkapa harso on tarpeen, sillä ainakaan meidän porukalla rantaretket eivät onnistu ilman kahlailua ja tahallista tai tahatonta pulahtelua veteen. Pelkkää pyyhettä kätevämpi voisi olla froteehuppari, johon voi kuivata uinnissa kastuneet lapset ja uintiretken jälkeen pukea sen päälle lämmittämään ja suojaamaan auringolta.
4. Kosteutta hylkivässä pikkupussukassa kulkevat kotiin märät uikkarit tai siinä säilytetään jätskirahoja.
5. Lelut. Minikokoiset hiekkalelut (vastaavat kuin kuvassa löytyivät Tokmannilta) sisältävät kaiken rantaleikeissä tarpeellisen rekvisiitan kompaktissa paketissa. Saippuakuplista tykkäävät kaikenikäiset lapset. Muutamasta katuliidusta riittää riemua rantakallioille tai asfalttiviidakkoon suuntautuvilla retkillä.
6. Evästä. Retki ei ole retki ilman eväitä! Kesäkassissa on aina valmiina tiiviisiin rasioihin pakattuna esimerkiksi välipalakeksejä, kuivattuja hedelmiä tai Ella's Kitchenin puffitseja. Myös juotavat hedelmäsoseet ovat superkäteviä menossa mukana. Paketillinen lasten puhdistuspyyhkeitä kuuluu myös kesäkassiin.
7. Aurinkorasva. Pullo lapsille sopivaa aurinkorasvaa on hyvä olla kesäretkillä mukana.
8. Laastareita. Retkeillessä sattuu ja tapahtuu, mutta onneksi useimpiin haavereihin auttaa Salama McQueenin tai Hello Kittyn kuvalla varustettu laastari. Monista marketeista, lelukaupoista ja lastenvaateliikkeistä saa ostettua laastaripakkauksia, jossa on mukana myös käteviä naarmujen ja pienten haavojen puhdistuspyyhkeitä.
Unohtuiko jotain? Mitä teidän kesäretkille pakataan mukaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti