tiistai 17. kesäkuuta 2014

Astetta parempaa pikaruokaa kotiin


Ruokailuhetket tuottavat ainakin meidän perheessä näin kesälläkin päänvaivaa. Lämpimiä aterioita pitäisi päivässä syödä kaksi, mutta ideat ja aika niiden valmistamiseen tuntuvat olevan vähissä. Helsingin kaupungin järjestämät puistoruokailut auttavat ideaköyhiä äitejä arkisin, mutta silti erilaisia ruokavinkkejä otetaan ilolla vastaan.
Pulmaan saimme apua hieman yllättävältäkin taholta. Meidät kutsuttiin nimittäin käymään Töölössä Ceestashopissa. Yritys on kotimainen ja erikoistunut enemmänkin viinilaseihin ja -tarvikkeisiin, mutta on nyt laajentanut valikoimaansa yhä enemmän myös herkkutuotteisiin. Me lähdimme ennakkoluulottomasti paikalle katsomaan, mitä myymälällä olisi tarjottavanaan lapsiperheille.

Hyllyt notkuivat erilaisia lasiastioita, joten jo heti ovella huokaisimme helpotuksesta, että jälkikasvu oli jäänyt tällä kertaa kotiin. Nopeasti löysimme kuitenkin tiemme herkkuhyllylle ja alkoi kova tuotteiden tutkiminen. Henkilökunta kertoi meille tuotteiden olevan peräisin italialaisilta pientuottajilta ja niiden olevan pääosin luomua. Erilaiset pestot, pastakastikkeet ja pastalaadut saivat veden herahtamaan kielelle ja melkein pystyi kuvittelemaan olevansa Toscanassa nauttimassa aitoa italialaista pasta-ateriaa.
Me saimme muutamia lapsiperheille sopivia tuotteita myös kotiinviemisiksi ja testailemme niitä tässä pitkin kesää. Testissä ovat ainakin erilaiset pestokastikkeet (kyllä, niitäkin on siis olemassa enemmän kuin se yksi vihreä ja yksi punainen), kananmunapastat (joiden keittoaika on yhtä lyhyt, kuin tuorepastan), speltticrakerit, kuivattuja pussikeittoja sekä risottoja. Meidän ruokaongelmat ovat ainakin hetkeksi aikaa nyt ratkaistu ja lupaamme raportoida makuelämyksistä myös teille.


Mikäli Ceestashopin tuotteet kiinnostavat, mutta ette pääse paikan päälle Töölöön, voi niitä tilata myös heidän nettisivuiltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti