tiistai 24. kesäkuuta 2014

2-vuotiaan jäätelökekkerit


Alkukesä on juhlien aikaa. Viikonloput ovat täynnä päättäjäisiä, valmistujaisia, kevätjuhlia ja meidän perheessä myös syntymäpäiviä. Aurinkoisena viikonloppuna juhlimme kuopuksen 2-vuotissynttäreitä.



Juhlia vietettiin jäätelö-teemalla. Kaikki sai alkunsa siitä, kun olin aiemmin keväällä ostamassa lapsille vaatteita Polarn O. Pyretiltä ja kassalla kassiin pakattiin kotiinviemisiksi muksuille pahviset jäätelökruunut. Siitä se ajatus sitten lähti, ja parin päivän päästä palasin kauppaan hakemaan päivänsankarille juhlapaidaksi saman sarjan teepaidan.
Jäätelökioskina juhlissa toiminut pahvinen kauppa on Ikeasta. Juhlien jälkeen se siirtyi lastenhuoneeseen kauppaleikkeihin. Kokonaan pahvista valmistettu ja nopeasti osiin purettava kauppa on helppo kierrättää eteenpäin, kun kauppaleikit on leikitty.
Kioskin väreihin aika täydellisesti sopivat raidalliset jätskikupit ja jäätelöannoksiin ehdottomasti kuuluvat pienet päivänvarjot löytyivät Prismasta. Kuppipaketissa oli mukana muoviset pikkulusikat. Jäätelötötteröitä myydään useimmissa vähän isommissa ruokakaupoissa. Jäätelöjuhlien tarjoilusta saa onnistuneen, vaikka jauhopeukalo olisikin keskellä kämmentä. Jäätelön lisukkeiksi sopivat esimerkiksi marjat, hedelmänpalat, rouhitut keksit, kermavaahto ja tietysti lasten suosikit eli erilaiset nonparellit ja strösselit.



Meidän 2-vuotiamme on kova Muumi-fani, joten päivänsankarin toiveesta juhliin lisättiin pientä Muumi-twistiä. Muumilaakson asukkaita löytyi kakun päältä, kattauksesta ja keksikulhosta, vesimelonit painettiin Pikku Myy -piparkakkumuotilla ja ongintapusseista paljastui Muumi-nameja, -saippuakuplia ja -ilmapalloja.
Kuopuksen kaikki tähänastiset syntymäpäivät (se ensimmäinen syntymisen päivä mukaan luettuna) ovat olleet todella helteisiä ja kesäisiä. Näin siis tänäkin vuonna, joten pääsimme taas ihanaan kesäjuhlafiilikseen ja mm. onginta toteutettiin pihakeinuversiona. Muuksi ohjelmaksi lapsille riitti, kun he saivat puhallella saippuakuplia, juosta paljain jaloin nurmikolla ja leikkiä hiekkalaatikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti