keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Lounastelua kosken rannalla

Auto alla ja takapenkki täynnä nälkäisiä vatsoja. Kerrankin oli mahdollista mennä lounaalle johonkin muualle kuin metroradan varteen, joten suuntasimme Vanhankaupunginkoskelle, ravintola Koskenrantaan. Koskenranta sijaitsee ylväällä paikalla, aivan kosken kupeessa, Helsingin kaupungin syntysijoilla.
Tilat paikassa ovat isot ja Koskenranta toimiikin tilausravintolana. Arkisin siellä kuitenkin tarjoillaan lounasta, kuten myös teemajuhlapyhinä. Me olimme liikenteessä heti ravintolan aukeamisen aikaan (klo 11) ja pääsimme korkkaamaan noutopöydän ensimmäisten joukossa. Tarjolla oli runsas salaattipöytä ja bataattikeittoa. Lisämaksusta sai nauttia vielä lohesta tai päivän liha-annoksesta.
Ravintola Koskenranta on lasten kanssa lounastaessa kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Väljät tilat, runsaasti syöttötuoleja ja inva wc:n hoitotaso ovat jo tarpeeksi houkuttelemaan junioriasiakkaitakin lounastelemaan. Kun tähän vielä lisätään sisäänkäynnin vierestä löytynyt, erittäin hyvin varusteltu leikkipaikka, olivat junioriasiakkaat aivan myytyjä. Lohikin maistui pienille lounastelijoille paremmin kuin hyvin!
Äidit ruokailivat Koskenrannassa noin 10 eurolla, lasten (yli 3 v.) lounas kustansi 4,5 €. Varsin kohtuullinen hintatasokin paikassa siis oli. Tähän vuodenaikaan luonto ei näyttänyt paikassa vielä parastaan, mutta voin kuvitella, että Koskenrannan terassilla voisi varmasti lämpimänä kesäpäivänä viihtyä pidempäänkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti