perjantai 20. syyskuuta 2013

Mokoma Moko

Vihdoin mekin vierailimme siellä. Punavuoren sisustus-lifestyle-elintarvike-myymälässä, Mokossa. Nettisivut kertovat Mokosta näin: 
Moko on vuonna 1991 perustettu sisustamiseen erikoistunut myymäläkonsepti. Moko myy erilaisia vintage-esineitä, vanhoja intialaisia kaappeja, muotia sekä herkkuja läheltä ja kaukaa ja esineitä sieltä ja täältä. Moko Marketissa sisustusmyymälän yhteydessä on kahvila, jossa herkutellaan leipomotuotteilla, salaateilla, täytetyillä leivillä, herkkukahvilla sekä päivittäin vaihtuvalla pasta- ja keittolounaalla.
Me vierailimme Punavuoren Moko Marketissa (Perämiehenkatu 10). Myymälän maailma on ihan omanlaisensa ja aluksi menee aikaa (ainakin ensikertalaisille), ennen kuin koko paikan pystyy hahmottamaan. Myymälässä pystyy vierailemaan hyvin lasten ja rattaidenkin kanssa, sillä paikassa on väljähköt käytävät ja portaiden vieressä luiskat. Löytyypä paikasta lisäksi vielä vaunuparkkikin.
Me olimme paikalla pääosin lounastarkoituksessa, ja löysimmekin pian sopivan pöydän leikkipaikan läheisyydestä. Eli siis todellakin, Mokosta löytyy myös leikkipaikka lapsille. Leikkipaikka ei ole ihan tavanomainen, vaan lapsille on rakennettu myymälän sisään oma mökki, jonka sisältä löytyy mm. piirustusvälineitä. Mitään irrallisia muovikrääsäleluja leikkipaikasta ei sen sijaan löydy.
 Valitsimme Mokon lounaslistalta tällä kertaa päivän pastaa ja uuniperunaa. Kaikkiin annoksiin kuului samaan hintaan lisäksi tuoreita sämpylöitä, joskin annokset olivat melko suuria ja täyttäviä ilman leipääkin. Lapsi sai pasta-annoksensa hieman pienemmässä koossa, puoleen hintaan.
Kuten edeltäkin on huomattu, Mokossa on otettu lapsivieraat monin tavoin hyvin huomioon. Lasten ajatteleminen ei ole unohtunut wc-tiloissakaan, josta löytyi hoitotaso ja potta. Kivan lisän viihtymiseen saniteettitiloissa toi wc:n seinillä olevat lasten piirustukset. 
Kaiken kaikkiaan vierailu Mokossa oli oikein kiva kokemus ja mennään varmasti vielä uudestaankin. Lapset viihtyivät ja täysien vatsojen kanssa olikin hyvä jatkaa aurinkoisen päivän viettämistä leikkipuistossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti