sunnuntai 4. elokuuta 2013

Oktohälytys! Blogissa ARVONTA!

Retki Suomenlinnaan on kuulunut kesäperinteisiin niin kauan kuin olemme Helsingissä asuneet. Tänä suvena toteutimme perinteikkään piknikin kolmen äidin ja neljän lapsen porukalla sääennusteita uhmaten pilvisenä lomapäivänä. 
Suomenlinna on loistava retkikohde lasten(kin) kanssa; merimatka, rantakallioita, uimarantoja, mielikuvitusta ruokkivia linnoituksen raunioita, museoita, ravintoloita, kahviloita, leikkipaikkoja...Ja kaikki tämä vain vartin päässä Kauppatorilta! Monipuolisuuden ja hyvän saavutettavuuden varjopuolena on, että monet muutkin ovat Suomenlinnan hienouden tajunneet. Turisteja on varsinkin kesäaikaan pääreiteillä paljon, mutta hiukan poluilta poikkeamalla on hyvät mahdollisuudet löytää privaatimpi piknikpaikka.
Suomenlinnan lautta on kuin mikä tahansa muukin Helsingin seudun liikenteen julkinen kulkuväline, eli rattaiden kanssa liikkuva aikuinen pääsee kyytiin maksutta. Sisään ei kannata sitten yrittää rattaiden kanssa niistä pyöröporteista, vaan vaunukansalle on oma sisäänkäynti. Lautalla on hyvin tilaa useammillekin kärryille. Matka sujui yhdessä hujauksessa lasten katsellessa innoissaan merimaisemia ja isoja risteilyaluksia. Vessakin Suomenlinnan lautalta löytyy, jos hätä yllättää merellä.
 
Perille päästyämme suuntasimme kohti etelää. Päätimme rantakallioiden sijaan levittää vilttimme kirkon vieressä olevalle nurmikolle. Tämä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi, kun mukana oli kolme hiljattain jalat alleen ottanutta yksivuotiasta. Tasaisella, aidatulla nurmialueella äiditkin pystyivät hieman rentoutumaan lasten ihmetellessä kukkia, keppejä, linnun kakkaa ja muita luonnon ihmeitä...
Evästauon jälkeen yksivuotiaat siirtyivät hienosti synkronoituina päiväunille, joten ohitimme kirkon vieressä sijaitsevan leikkipaikan ja jatkoimme matkaa suoraan kolmevuotiaan innolla odottamaan kohteeseen,sukellusvene Vesikon luokse. Vesikko on avoinna vain kesäkaudella. Sisäänpääsy maksoi aikuiselta 5 euroa, yli 7-vuotiailta lapsilta 3 euroa ja tätä nuoremmat pääsevät ilmaiseksi sisään. Tarkempia tietoja aukioloajoista ja hinnasto löytyvät täältä. Pienen Oktonautti-fanin mielestä päivän ehdoton kohokohta oli vierailu ihan oikeassa sukellusveneessä. Yhdessä ihmettelimme kapeita sänkyjä ja monenmoista tekniikkaa, jota veneen sisältä löytyi. Vesikon lähellä sijaitsevassa Suomenlinnakeskuksessa on siistit vessat lastenhoitohuoneineen ja matkamuistomyymälä sekä Suomenlinna-museo. 
P.S. Vauvan blogien yhteistyökumppani Avent tarjoaa lukijoillemme mahdollisuuden voittaa kivan palkinnon. Arvontaan voit osallistua 11.8. saakka kertomalla kommenttikenttään, missä teidän perhe on tänä kesänä retkeillyt. Muista laittaa viestiin sähköpostiosoitteesi tai tunnistettava nimimerkki. Arvomme kaksi pakettia (sisältää matkaruokintapakkauksen sekä aterimet ja kuljetuspakkauksen, palkinnon arvo 23,80 euroa). Toinen Vauvan sivuilla käynnissä oleva Avent-kilpailu löytyy täältä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti