perjantai 7. kesäkuuta 2013

Second-handia kantakaupungin Kruunukirpussa

Testiryhmämme on kierrellyt pääkaupunkiseudun lastenvaatekirpputoreja ja nyt oli vuorossa Kruununhaan helmi, Mariankadulla sijaitseva Kruunukirppu.
Samassa kivijalkaliikkeessä toimii sisustusliike Olkkari. Ystävä oli neuvonut jättämään vaunut kotiin Kruunukirpussa asioidessa ja ovelle tultuamme ymmärsimme miksi: rattaiden kanssa sai ryskyttää muutaman portaan alaspäin ja tilat olivat muutenkin ahtaat ainakin tuplarattaiden kanssa kulkemiseen.
Sisustusliikkeen lastenhuonepuolella kauniita leluja ja tekstiilejä ihasteltuamme parkkeerasimme lapset leikkipaikalle. Pienessä telkkarissa pyörivät piirretyt ja juniorit viihtyivät sillä aikaa, kun aikuiset katsastivat kirppispuolen tarjonnan.
Ostajan kannalta Kruunukirpussa on helppo ja mukava asioida. Vaatteet on jaoteltu  rekeille ja koreihin koon ja tuoteryhmän mukaan. Tuotteet on jaettu myös tyttöjen ja poikien kamppeisiin, mutta kannattaa silmäillä molemmat puolet läpi, sillä myynnissä näytti olevan paljon unisex-vaatteita. Kruunukirppua on joskus moitittu kalliiksi, mutta mielestäni ylihinnoiteltuihin tavaroihin törmää yhtä lailla itsepalvelukirppiksilläkin.
Kruunukirppu on laiskan kierrättäjän unelma, sillä puhtaat ja hyväkuntoiset, omille lapsille pieneksi jääneet vaatteet voi tuoda liikkeeseen myyntiin. Hinnoittelu ja esillepano hoidetaan kaupan puolesta. Myyntiaika on kaksi kuukautta ja sen jälkeen myyntituotosta saa itselleen 40 prosenttia.
Lasten matkassa suosittelee!
P.S. Aivan Kruunukirpun vieressä on Säätytalon leikkipuisto, jonka ohi kulkiessamme bongasimme ilmoituksenpuistotädistä. Jos siis ajatus kivijalkaliikkeissä kiertelystä lasten kanssa ei houkuta, voi jälkikasvun jättää puistotädin huomaan shoppailukierroksen ajaksi.
Onko jollain teistä kokemusta puistotädin tarjoamista lastenhoitopalveluista?
P.P.S Vielä ehtii osallistua kilpailuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti