keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Sukellus värikylpyyn

Yksi meidän perheen suosikkiharrastuksista vauva- ja taaperoiässä on ollut värikylpy. Blogissa on jo aikaisemmin kerrottu Kiasmassa järjestettävistä taaperoiden piipahduspajoista sekä vauvojen värileikistä. Kiasman lisäksi värikylpemään pääsee pääkaupunkiseudulla mm. työväenopistojen, kuvataidekoulujen ja leikkipuistojen järjestämillä kursseilla.


Värikylpykerran sisältö vaihtelee hiukan ohjaajasta riippuen. Toiset ohjaajat aloittavat lorutteluilla tai erilaisiin muotoihin ja materiaaleihin tutustumisella ja toiset menevät "suoraan asiaan" eli taiteiluun. Pääosassa  värikylvyissä on kuitenkin taiteen tekeminen maistelun kestävillä materiaaleilla. Esimerkiksi näissä kuvissa maalataan mustikalla. Lapset saavat rauhassa tutustua maalausmateriaaleihin, kaikkien aistien käyttö on sallittua! Jokaisella lapsella on periaatteessa oma lattiaan teipattu paperi, mutta aika usein pikkuiset taiteilijat tekevät myös ryhmätyötä naapurin kanssa.


Vaatteet tässä puuhassa sotkeentuvat, eli mitään lemppariasuja ei kannata värikylpyyn pukea. Myös aikuisen omat vaatteet ovat vaarassa, kun lapset kiipeilevät syliin maalauksen lomassa, joten vaihtovaatetta on hyvä pakata molemmille mukaan.


Värikylpemistä voi mainiosti harrastaa kotonakin esimerkiksi omassa kylppärissä, mutta minusta yksi osa harrastuksen hauskuutta on ryhmässä tekeminen. On kiva seurata, miten eri tavalla lapset reagoivat, kun edessä on kasa jotain mielenkiintoista ainetta. Toiset syövät kaiken, toiset maalaavat siististi omalle paperille ja jotkut konttaavat innokkaasti muiden tonteille. Toinen osa hauskuutta on sitten se, että on kauhean kiva, kun joku muu siivoaa kylpemisestä aiheutuneet sotkut ;)

Lasten matkassa suosittelee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti