perjantai 1. maaliskuuta 2013

Aamiaisella Kiilassa

Testiryhmä: 3 aikuista, 1 lapsi (8 kk)

Kävimme vauvan kanssa treffaamassa paria ystävää aamiaisen merkeissä ravintola Kiilassa. Paikka sijaitsee Kalevankadulla, Mannerheimintien Stadiumin yläkerrassa. Heti ulko-ovien jälkeen vastassa on portaat, joihin oli onneksi aseteltu luiskat rattaita ja pyörätuoleja varten. Kiilan sisustus on modernin trendikäs ja ainakin näin aamiaisaikaan oli mukavan väljää ja rauhallista. Rattaat mahtuivat hyvin pöydän viereen ja lapselle löytyi syöttötuoli.


Aamiainen on melko edullinen, 6,90 euroa. Tuohon hintaan sai buffetpöydästä hakea puuroa, leipää, croissanteja, hilloja, jogurttia ja mysliä. Aamiaisen kruunasivat tuoreet vohvelit, (jotka tosin täytyy itse paistaa vohveliraudalla), sekä suklaamousse. Alle vuoden ikäiselle on syytä ottaa omat eväät mukaan, sillä ainakin tällä kertaa esimerkiksi hedelmävadissa oli tarjolla ainoastaan appelsiineja ja omenoita.

Kiilan wc-tilat ovat siistit ja muun sisustuksen kanssa samassa linjassa. Invavessassa oli potta, mutta ei varsinaista hoitotasoa/-pöytää.

Aamiainen on tarjolla kello 7-10.30. Meillä aamiaistapaaminen vähän venähti ja yhdentoista maissa paikka alkoi jo täyttyä lounastajista.


Lompakkoystävällisyys: ♥  ♥  
Lasten kanssa liikkuminen:  ♥   
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥ ♥  


P.S. Testaa myös Kiilan keskiviikkobuffet (18-22). Lastenkin mieleen ovat takuulla buffapöydän antimet ja vähintäänkin jälkkäriksi tarjolla oleva jäätelö- ja karkkibuffet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti